Vietin eilisen illan rakkaani kanssa. Ensiksi hän kävi parturissa leikkauttamassa hiuksensa, sitten suuntasimme bussilla Malmille kauppaan. Bussi körötteli todella hitaasti eteenpäin ja mussukin meinasi nukahtaa matkalla. :)
Päätimme jäädä Käpylän asemalla ja hypätä siitä junaan, mutta junakin oli sitten myöhässä - tyypillistä VeeäRrää.
Kun lopulta pääsimme Malmille, ajattelin ostaa yhden kirjan, mutta ostin sittenkin kaksi, koska molemmat vaikuttivat jänniltä.
Vitsaus kertoo vampyyreista. Aluksi luulin tätä kirjaa joksikin vitsikirjaksi nimensä perusteella. Takakannen luettuani se oli oikeastaan pakko ostaa, koska siinä kerrotaan näin:
"JFK:n lentokentällä New Yorkissa seisoo juuri laskeutunut, valtava lentokone täysin pimeänä. Paikalle hälytetään biologisiin uhkiin erikoistunut tohtori Eph Goodweather ja hänen kollegansa Nora Martinez. He kohtaavat käsittämättömän näyn: kaikki koneessa olijat istuvat liikkumattomina, vain neljä heistä on elossa.
Samaan aikaan Harlemissa entinen professori, nykyinen panttilainaamon pitäjä Abraham Setrakian oivaltaa, että se mitä hän on kauan pelännyt, on alkanut. Taistelu rajusti leviävää, tappavaa virusta vastaan käynnistyy."
Toinen kirja on Pedot, jota isoveljeni taannoin suositteli luettavaksi. Siinä kyllä on paljon sitä luettavaa; 1035 sivua. :o Kullalla tuollainen kirja menisi varmaan viikossa, itselläni taas varmaan muutamassa kuukaudessa. :'D
Eilen illalla tuli valvottua taas liiankin myöhään. Menimme nukkumaan varmaan joskus kahden aikaan yöllä. Telkkarista tuli mm. South Park-maraton, jota katselin sivusilmällä samalla kun luin kirjaa (siinä myöhään yöllä). -.-
Tietenkin se kostautui - nyt väsyttää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti