Edellisestä blogimerkinnästä on vierähtänyt jo kolme päivää, pisin tauko tähän mennessä (mikä ei ole edes pitkä aika). Yleensä olen skriivannut päivittäin, mutta nyt ei ollut oikein innostusta.
Toivoisin, että olisi jo kesä. Nuo paukkupakkaset alkavat jotenkin masentamaan ja koirien värjäämä keltainen lumi ällöttää. Lisäksi pystyssä pysyminen on miltei mahdotonta, kun kadut ovat älyttömän liukkaita! Olen kaatunut muistaakseni vain muutaman kerran tänä talvena, mutta monesti se on ollut lähellä kun tuolla ulkona töpöttelen.
Onneksi päivät ovat kuitenkin alkaneet pitenemään, eivätkä iltapäivät ole enää niin pimeitä. Neljän jälkeen aurinkokin on vielä paistanut. :) Tekisi mieli paeta täältä kylmyydestä esimerkiksi Kaliforniaan. Ajatuksissani voin toki tehdäkin niin, mutta en muuten. Tosin Yhdysvallat on todella kiehtova maa, kaikesta rikollisuudestaan ja gangstereista huolimatta.
Kuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti