Ulkona on taas ihan kamala ilma. Ensiksi taisi sataa vettä ja nyt siellä sataa lunta. Jäin kotiin, olo on aika tukkoinen. >.< Ehdin aloittamaan sen esitelmän tekoakin. Ajattelin tehdä esitelmän mayakulttuurista, koska olen kiinnostunut siitä. Ensi viikolla se pitää sitten esittää. Vihaan esiintymistä, en ole koskaan pitänyt siitä vaikka olisi kuinka tuttu luokka sitä kuuntelemassa.
Eilen illalla Lauri soitti ekaa kertaa intistä. Oli todella mukavaa kuulla hänen äänensä, kun en ollut kuullut päivään hänestä mitään. Vielä neljä päivää, niin pääsen näkemään rakasta! Ja jossain vaiheessa kun niille tulee iltalomia, sinne Santahaminaan saa mennä tapaamaan vähän useammin. Olisi kiva myös saada tietää se, että kuinka kauan Lauri joutuu olemaan siellä. Onneksi siihen saa itse hieman vaikuttaa vaikka ne tyypit kuitenkin loppujen lopuksi päättää siitä asiasta. Toivottavasti ei joudu olemaan vuotta. :o
Sain postissa ne palvelusetelit, joilla maksan osan yksityisen hammaslääkärin hoidosta. En tajua noista papereista mitään, kaikki mitä siinä lukee on mulle ihan hepreaa. Joudun vertailemaan Excelin avulla eri yksityisten hammaslääkärien hintoja, mutta mähän en oikein taida Exceliä... Laurin äiti kuulemma ymmärtää noista jotain, joten se voi neuvoa mua. :P Kohta joudun myös soittelemaan työssäoppimispaikkoihin. Jännittää tuo työssäoppiminen ja se, miten pärjään siellä. :'D No saa nähdä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti