Minä

maanantai 31. tammikuuta 2011

06: Biisi jossa on asennetta.

                                                              Foo Fighters - The Pretender

En varmaan ollut koskaan aikaisemmin kuullut tästä bändistä kuultuani ensin tämän kappaleen joitakin vuosia sitten, vaikka Foo Fighters onkin todella tunnettu yhtye.
Tästä ei juuri ole mitään pahaa sanottavaa, paitsi Dave (laulaja) voisi hieman siistiä tuota rasvaista lettiään. :'D

O' fuck it's monday.

Maanantai on inhottavin päivä viikossa, mutta hyvä että se on jo takana (melkein). Tänään oli koulussa yksi koe, ja sain tietää siitä vasta eilen. Niin ja menikö hyvin? EI. Koe meni täysin penkin alle. Siinä vaiheessa menin melkein paniikkiin kun väki alkoi vähenemään luokasta ja paikalla oli enää muutama minun lisäkseni. -.- No, ainakin yritin ja sille kokeelle ei voi enää mitään.
Ja miksi viikonloppujen pitää mennä näin nopeasti? On jotenkin sellainen olo etten ole nukkunut juuri ollenkaan. Univelkoja kertyy vaan lisää ja lisää eikä niitä ehdi nukkuakaan pois, paitsi viikonloppuisin, huh?



sunnuntai 30. tammikuuta 2011

05: Biisi vuosien takaa.

                                                           Phantom Planet - California

Aina kun tämä soi jossain, mieleen tulee teinisarja O.C. Itse en ole koskaan seurannut sitä muuta kuin ohimennen sivusilmällä.
Biisi on hyvä. Mieli tekee vain sulkea silmät ja kuvitella itsensä Californiaan korkeiden palmujen alle ja rannalle.
"Californiaaaa, here I comeee."

Hrr, kylmä!

Huh, kotimatka tuntui ikuisuudelta kun lähdin kullan luota. Odotin bussia, joka oli myöhässä varmaan sellaiset 20 minuuttia. Ehdin jo luulla ettei se tule ollenkaan, mutta tulipa kuitenkin. Viikissä sain odottaa toista bussia noin 15 minuuttia. Ja kaiken lisäksi siellä on kylmä!
Aiemmin päivällä olin valokuvaamassa Kaivopuistossa erästä koulujuttua varten. Kameran uhreiksi joutuivat mm. muutama sorsa. Kävin myös kuvailemassa Uunisaaressa, jonne pääsi turvallisesti siltaa pitkin. Monet ihmiset kuitenkin lähtivät ylittämään jäässä olevaa merta pitkin saareen. Itse en ainakaan uskaltaisi, vaikka jää näyttikin kestävältä.
Tässä muutamia kuvia joita otin tänään:










lauantai 29. tammikuuta 2011

04: Biisi joka koskettaa sinua.

                                          Alicia Keys - Try Sleeping With A Broken Heart

Alicia Keys on loistava pianisti ja lauluntekijä, mutta myös hyvä laulaja. Tämä kappale on aika koskettava, sitä kuunnellessa saan aina kylmiä väreitä, ehkä juuri sen takia koska se on hyvä. Videon nähdessäni minua suretti kadulla sanomalehtien päällä makaava loukkaantunut koira ja sen ympärillä oleva tyttö, joka suri ilmeisesti auton alle jäänyttä lemmikkiään. Onneksi koira kuitenkin parani, kun Alicia paransi sen. :'D
Minun ei pitäisi kuunnella tätä biisiä liikaa, muuten voisin alkaa itkemään. xD


Poppy red.

Tuntuu oudolta kun on taas näin kirkkaan punaiset hiukset. Olin jo ihan kyllästynyt edelliseen hiustyyliini. Vie varmaan hetken, ennen kuin totun näihin pitkiin hiuspidennyksiin. Kivat ne kuitenkin on. Kunpa omat hiuksenikin olisivat yhtä pitkät kuin nämä pidennykset. Ei siinä muu auta kuin antaa kasvaa vain. Värjätessäni hiukset aamulla, näytti siltä kuin niistä olisi ollut tulossa oranssit, koska väriaine päässä oli aika porkkanan väristä. Oli tosi helpottavaa kun niistä ei loppujen lopuksi tullutkaan oransseja. :D Piti nyt vielä laittaa kuvakin näytille uusista hiuksista:


perjantai 28. tammikuuta 2011

03: Biisi joka saa sinut hymyilemään.


                                                               Gnarls Barkley - Smiley Faces

Aika harmi, olisin halunnut saada tänne tuon alkuperäisen musiikkivideon, mutta ilmeisesti se ei jostain syystä toiminut, vaikka laitoinkin myös linkin Facebookissa, jossa se toimi ihan moitteettomasti.
No, joka tapauksessa tämä voisi olla sellainen joka saa hymyn nousemaan kasvoille. Aika groovahtavaa, pirteän kuuloista musiikkia. Me likes. ♥

Viikonloppu!

Tänään kului rahaa, mutta oli pakko ostaa ne hiusvärit ja -pidennykset, jotka maksoivat 69 euroa. Aika kallista mutta ovatpahan ainakin aitoa hiusta. :D
Ihanaa, ettei huomenna tarvitse herätä kuudelta. Viime yönä taisin nukkua vain vajaat viisi tuntia. Pyörin sängyssä ehkä kaksi tuntia ja kärsin kauan aikaa myös "suonenvedosta" jalkapohjassani ennen kuin nukahdin. Vihaan aamuherätyksiä ja sitä, kun ehdin kääntää kylkeä herätyskellon soidessa... -.-



torstai 27. tammikuuta 2011

02: Biisi artistilta, jota ihailit nuorena ja jota ihailet edelleen tänäpäivänä.

                                                                  JoJo - Baby It's You

Valitsin JoJon (Joanna Noëlle Levesque, synt. 20.12.1990 Massachusetts, Boston, Yhdysvallat) kappaleen Baby It's You. Kuulin ensimmäistä kertaa radiosta JoJon Leave (Get Out) -biisin joskus 13-vuotiaana. Sitten ajattelin ostaa levyn ja ihastuin tähän kappaleeseen. Monet ovat haukkuneet, että Joanna ei oikeasti ole yhtään lahjakas, mutta mielestäni he ovat vain kateellisia. x) Eikä kovinkaan moni saa levytyssopimiusta 13-vuotiaana, että silleen...
Tämä biisi on kiva, ja videokin aika hauska.




Money honey.

Jee, tänään tuli tili ja heti puolet meni ainakin pariin laskuun ja jonkin verran äidille. Onneks jäi kuitenkin rahaa myös omaan käteen. Huomenna pitäisi hankkia pidennykset ja pari putelia hiusväriä + värinpoistopaketti. Ei tee hyvää hiuksille tuo värinpoisto ja värjäys, mutta edellisestä hiusten värjäyksestä on varmaan 4-5 kuukautta. Tällä hetkellä juurikasvuni on aika järkyttävän näköistä, ihan hävettää. Juuri sen takia pidän pipoakin aina koulussa päässä, koska en halua esitellä muille rumaa tukkaani. x) Noh, hyvä että voin korjata asian viikonloppuna...
Tänään on myös minun ja kihlattuni kuukausipäivä. Olemme olleet yhdessä jo 19 kuukautta. Joidenkin mielestä se voi olla vielä lyhyt aika, mutta minusta se on jo pitkä aika. Yhdessä ollaan koettu kaikkea ihanaa, uutta ja mukavaa. Joskus on kiva muistella niitä alkuaikoja, kun aloimme seurustelemaan. Silloin tuntui, ettei voisi olla erossa kultsista päivääkään. Silloin näimme melkein joka päivä, voi niitä aikoja. :)

Tässä on kuva minusta ja kullasta, seurustelumme alkuajoilta. Kuva on heinäkuun alusta 2009, Suomenlinnasta.
                       Hyvää kuukausipäivää kulta, jos satut tätä tekstiä lukemaan. ♥




keskiviikko 26. tammikuuta 2011

01: Biisi josta pidät tällä hetkellä paljon.

Carpark North - Shall We Be Grateful


Pidän tän biisin melodiasta ja muutenkin, ah tää vaan on hyvä. Iskee ainakin muhun!

Fucking perfect day.

Oli se niin "mukavaa" herätä aamulla kurkkukipuun. Ja päänsärkyyn, joka ei mennytkään yön aikana ohi toisin kuin luulin. Se alkoi eilen iltapäivällä koulussa, eikä kotona ole edes buranaa. (!)
Tänään en mennyt kouluun, koska koulua oli vain huikeat 1 ½ tuntia ja myös sen takia koska pää ja kurkku oli kipeinä. Huomenna iltapäivällä on taas sitä kauheaa photoshoppausta, ja siinä olen tosi fail. Vihaan varsinkin noita iltapäivätunteja, jolloin meillä on tunnit 12:30-16. Ugh.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Hedari ja muuta mukavaa.

Blääh, olen ihan poikki! Menin tänään kahdeksaksi kouluun olettaen, että meillä on normaali koulupäivä. Ihmettelin missä kaikki olivat kun ketään ei näkynyt missään, ei edes opettajaa. Kymmenen minuuttia istuin siinä käytävällä ja aloin miettimään onko meillä ylipäätään mitään tunteja ollenkaan. Hetken mielijohteesta ajattelin häipyä kunnes törmäsinkin yhteen meidän luokkalaiseen käytävällä ja kysyin asiasta. Noh, eipä meillä ollutkaan normaaleja tunteja vaan avoimien ovien päivät, jee.
Pääsin jopa tekemään tänään vierailijoille käyntikortteja, mikä oli aika rasittavaa puuhaa. Sain muistoksi tuosta päivästä ihanan pääsäryn. Aiemmin päivällä tunsin olon ihan pökertyneeksi, johtui varmaan hapenpuutteesta.
                                                                                    Kuva:
                                                                                   We♥it.








maanantai 24. tammikuuta 2011

Olipa pankkireissu.

Kävin tänään pankissa selvittämässä opintolaina-asioita. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä noista pankkijutuista yhtään mitään, joten minun oli pakko ottaa Lauri-kulta taustatuekseni. Hän sentään tietää asioista vähän enemmän kuin minä, ainakin luulen. No, siellä meni varmaan puoli tuntia kun juttelin sen pankkivirkailijan kanssa noista asioista ja välillä jäädyin lukemaan niitä monia paperinippuja joita minulle työnnettiin luettavaksi. Sain samassa rytäkässä vielä verkkopankkitunnukset, kun en niitä vielä omistanut. Onneksi sain kuitenkin tuon asian hoidettua. Sain myös tänään postissa yhden lehtilaskun. Se tulikin ihan sopivaan aikaan, sillä nyt saan sen sentään maksettua. :'D
Ajattelin myös, että voisin mennä ulos ottamaan luontokuvia erästä koulujuttua varten, mutta motivaatiota ei riittänytkään, jäipä kuvat sitten ottamatta.
Loppu-illan vietin Laurin luona. Katsottiin "juutuubista" jotain hauskoja videoita, jossa joku stand-up koomikko vitsaili jostain abiristeilystä ja suojelusenkeleistä, lolz. Näh, ilta meni taas ihan liian nopeasti. Tuli ikävä kultaa.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Perustylsä sunnuntai-iltapäivä.

Ihka ensimmäinen blogimerkintä. Jee! Tuo blogin nimen keksiminen ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Mielessä risteili lähinnä sellaisia tosi tylsiä ja ei niin omaperäisiä nimiä, mutta sitten keksin tämän. Kukaan tuskin oikeasti syö aamiaiseksi jälkiruokia, eikö? Niin. En minäkään. Sitten mieleeni tuli Christina Aguileran kappale Sex for Breakfast, josta syntyi lopulta Desserts for Breakfast. Tappelin myös tämän ulkoasun kanssa jonkin aikaa. Olen niin avuton, etten saanut oikein mitään hienoa aikaan, vaikka yritin. Toivottavasti jossain vaiheessa opin enemmän. No mutta se siitä sitten.
Tänään on ollut tosi tylsä päivä. Se onkin mennyt ainoastaan laiskotellessa ja musiikkia kuunnellessa. Eilen oli mukava päivä, erityisesti sen takia koska sain viettää mukavan illan kultani kainalossa. Ehkä voisin nyt keksiä jotakin järkevää tekemistä... Adíos!