Minä

lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluaatto ja riivattu Justin Bieber. :)

Ulkona ei ole mikään jouluinen sää. Vettä on satanut pitkin päivää ja siellä on kovin syksyisen näköistä... Olisin mieluummin halunnut samanlaisen joulun, kuin se oli viime vuonna, mutta ei tuo sää kokonaan joulumieltä vie. :) Eilen olin Laurilla yötä ja koristeltiin pipareita ja joulukuusi. Sain kullalta lahjaksi muutaman kauhuelokuvan ja aloin katselemaan yhtä yöllä sillä välin kun Lauri katseli olohuoneessa telkkaria. Ja se elokuva oli sellainen, että mua oikeasti alkoi vähän pelottamaan kun katsoin sitä yksin pimeässä huoneessa. :(
Laurin mielestä toi poika kannessa näytti ihan riivatulta Justin Bieberiltä. :'D

"Paranormal Activityn tekijöiden uusi elokuva Riivattu on kauhistuttava tarina perheestä, jonka poika vajoaa selittämättömästi koomaan heidän muutettuaan taloon, joka vaikuttaa olevan pahojen henkien riivaama. Yrittäessään paeta vainoavia henkiä ja pelastaa poikansa, perhe muuttaa uudelleen vain tajutakseen, että syy ei ollutkaan talossa."







Vaikka tykkäänkin kauhuelokuvista, mielikuvitus alkoi laukkaamaan ja säikähdin sitäkin, kun yhtäkkiä joku lehti putosi pöydän reunalta itestään alas. :'D Jätin ton elokuvan kesken enkä tiedä mitä siinä lopussa sitten tapahtui... Ehkä katson sen joku päivä uudelleen loppuun. En kuitenkaan yöllä yksin pimeässä. :P

Kello oli tulossa yksi yöllä, mut me katseltiin vielä jotain Sarah Connorin aikakirjoja Subilta. Siinä näytettiin aika paljon yhtä kohtausta, jossa nainen oli synnyttämässä lasta. >.< Olin kamalan väsynyt jo kun mentiin sitten viimein nukkumaan; tajusin sen itsekin kun pyysin Lauria sammuttamaan kynttilät, jotka paloivat pöydällä. Tosin olin vahingossa sanomassa: "Kannattaiskohan synnyttää ne kynttilät?" Joo. Väsyneenä saatan sanoa näköjään melkein mitä tahansa. Se synnytyskohtaus oli selvästi pinttynyt mun päähän........hyi. Hauskaa joulua kuitenkin kaikille. x)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

sunnuntai.

Alkaa näyttämään vähän siltä että joulusta on tulossa musta, ainakin täällä etelässä. Lunta oli satanut jonkin verran, sitten alkoi satamaan vettä ja kaikki suli pois. D: En oo yhtään jouluisissa tunnelmissa kun taivaalta tulee pelkkää räntää ja vettä... Yh, tahdon lunta!
Viikonloppu on ollut ihan ok. Olin perjantaina ja lauantaina kullan kanssa. Eilen käytiin Porvoossa eikä sää ollut ollenkaan kehuttava. Se tuuli oli kamala. Kengät ja jalat kastuivat kun kävelin jossain loskapaskassa eikä tuntunut kovin mukavalta kun kengissä litisi. Nyt ne on ihan pilalla ja likaiset enkä ole vieläkään jaksanu puhdistaa niitä. :/
Tänään on ollu hieman tylsempi päivä. Heräsin aamulla ja huomasin että pää retkotti siinä ihan sängyn laidalla. :'D Ei tehnyt niskoille hyvää. Luulin myös, että oli maanantai... Onneks ei kuitenkaa tarvinut nousta ylös. Odotan vaan sitä lomaa kun saa nukkua pitkään. ♥

Päivä 15: Kuva suosikki albumista jonka omistat.

Multa löytyy kaikki Gagan albumit, paitsi ei The Famea. Tosin sen levyn biisit on tuossa (paria kappaletta lukuun ottamatta) The Fame Monsterissa, joten sillä ei kai ole niin väliä... :----)

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Try sleeping with a broken heart.

Ei se tämäkään päivä mikään hääppönen ole ollut... Ei olisi kannattanut kouluun edes lähteäkään aamulla, kun aloin jo bussissa voimaan pahoin. Kävin kuitenkin kääntymässä ja aloitin tekemään sitä näyttöä. Kymmenen jälkeen päätin kuitenkin lähteä takaisin kotiin, koska en olisi jaksanut olla siellä pidempään. Murheet painoi mieltä liikaa ja olisi ollut noloa alkaa itkemään luokkakavereiden edessä. -_-
Enkä jaksa äitiäkään, kun se aloitti taas pitämään mykkäkoulua. Se piti sitä viime viikollakin ja alkoi juttelemaan taas pari päivää ennen kuin veti herneen jälleen nenäänsä.
Nykyään saa varoa sanomisiaan että mitä suustaan päästää... Pienikin lipsahdus niin äiti ottaa itteensä ja alkaa näyttämään nyrpeää nenää. Mun mielestä se on todella lapsellista, ei aikuisen kuulu noin käyttäytyä. Eilen se suuttui aivan mitättömästä asiasta, mutta en aio kertoa mistä. Satuin reagoimaan siihen hämmästyneenä niin, että korotin vahingossa ääntäni ja äiti suuttui heti. Ei se tietenkään sanonut mitään vaan häipyi mun luota mukamas kamalan loukkaantuneena, vaikken sanonut sille mitään loukkaavaa. En kestä tätä, harmittaa todella paljon kun se käyttäytyy kuin joku lapsi...

tiistai 22. marraskuuta 2011

Päivä 14: Kuva suosikki Disney-elokuvastasi.

Kaunotar ja kulkuri vuodelta 1955 :)

fuck this shit.

Tänään on ollu ihan kamala päivä. Viime yönä en pahemmin saanut nukuttuakaan. Eilen illalla juuri ennen nukkumaan menoa ohimossa alkoi tuntua vihlovaa kipua, samaan aikaan hammastakin särki. Onneksi sentään burana helpotti oloa hetken aikaa... Aamulla sitten taas heräsin jyskyttävään päänsärkyyn ja päätin, etten jaksa lähteä kouluun vaikka olisi pitänyt mennä tekemään näyttöä. No, ehkä sitten huomenna. :/
Ärsyttävää kun mieli on ihan maassa. Oon koko päivän ollu itkuinen ja vittuuntunut. Satuinpa näkemään tänään vahingossa jotain sellasta mitä en olisi ehkä halunnut nähdä... -.- Se juttu pisti miettimään ja tuntuu että selkäni takana vaan salataan asioita mistä ei haluta kertoa. Voisin itsekin alkaa käyttäytyä samalla tavalla ja pahoittaa mieliä, mutta en ole sellainen.

torstai 17. marraskuuta 2011

Maybe tomorrow is a better day...

Tylsyyttäni aloin taas raksittelemaan juttuja... Anteeksi.

vuosi 2011 on lopuillaan joten ruvetaan miettii et mitähän kaikkee tullu taas sitte tehtyä vuoden aikana
suhteet:
[x] seurustellut
[ ] .. useamman kuin yhden ihmisen kanssa
[ ] .. saman sukupuolen edustajan kanssa
[x] .. vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa
[ ] katunut jälkeen päin jotain suhdetta
[ ] jättänyt
[ ] tullut jätetyksi
[ ] ihastunut
[ ] .. ystäväni kumppaniin
[ ] rakastunut
[x] suudellut ..
[ ] .. enemmän kuin 5 ihmisen kanssa
[ ] .. enemmän kuin 10 ihmisen kanssa
[x] kertonut jollekulle rakastavani häntä
[/] saanut uusia kavereita
[ ] rikkonut välit jonkun kaverin kanssa
[ ] .. jonkin typerän asian takia
[ ] kuullut että ystäväsi puhuvat sinusta paskaaa
[x] viettänyt aikaa ystävien kanssa
[x] riidellyt jonkun läheisen kanssa
[x] huutanut läheiselle
[x] halannut jotakuta tuttua

vapaa-aika:
[x] olen matkustanut ..
[x] .. autolla
[ ] .. junalla
[ ] .. lentokoneella
[x] .. bussilla
[x] .. ulkomaille
[ ] .. yli 500km
[ ] aloittanut uuden harrastuksen
[x] ollut hautajaisissa
[ ] ollut häissä
[ ] ollut ristiäisissä
[ ] nolannut itsesi totaalisesti
[ ] .. useammin kuin kerran
[x] juonut alkoholia
[ ] käyttänyt huumeita
[ ] ollut festareilla

tunteet:
[x] nauranut
[x] itkenyt ..
[x] .. yksin
[x] .. muiden nähden
[ ] .. koska halusin huomiota
[/] ollut masentunut
[ ] huutanut onnesta
[ ] tullut kutsutuksi hulluksi koska olit niin onnesta sekaisin
[x] raivonnut jollekkin ihmiselle tosissaan
[x] rakastanut
[ ] ollut ihastunut
[x] vihannut
[x] kokenut onnistumisen tunteen
[x] tuntenut sen että joku oikeasti välittää

koulutus:
[x] ollut töissä
[ ] ollut ala-asteella
[ ] ollut ylä-asteella
[x] ollut amiksessa
[ ] ollut lukiossa
[ ] ollut kauppiksessa
[ ] ollut korkeammassa koulussa kuin edellä mainitut

kysymyksiä kuluneesta vuodesta:
mikä oli parasta? - kesä
entä huonointa? - monikin asia.
oliko tämä vuosi mielestäsi onnistunut? - no miten sen ottaa...
mitä odotat tulevalta vuodelta? - viimeinkin se muutto omaan kotiin please?!
mitä tahtoisit sanoa vuodelle 2011 jos se olisi ihminen? miksi? - Hyvästi!
miksi teit tämän testin? - koska oli tylsää.


VÄITTEITÄ :
Sä oot sinkku.
> En.
Sulla on vihreät silmät.
> Ei oo.
Sä asut vielä vanhempies kanssa.
> Valitettavasti. D:
Lemmikkejä, vähintään yksi.
> Ei oo.
Sulla soi musiikki tällä hetkellä.
> Ei soi. :3
Oot tyttö.
> Nojaa... Mieluummin jo nainen tässä iässä.
Oot myös aika laiska.
> Kyllä.
Olet itkenyt viimeksi samaa sukupuolta edustavan ihmisen takia
> En.

MUUTA
Kuinka lähellä kännykkäsi on sinua?:
- Aika kaukana musta.
Mitä söit viimeksi?
- Banaanin.
Paljonko kello on?:
- 18:45
Mistä olet iloinnut tänään?:
- Siitä kun oli lyhyt päivä koulussa.
Mistä olet ollut surullinen tänään?:
- Enpäs kerro.

OLEN:
( ) maannut keskellä yötä maantiellä
( ) saanut huudot opettajaltasi
( ) rakastunut julkkikseen
( ) kulkenut yöasu päällä ulkona täysin tavallisena päivänä
(x) haaveillut osaavasi lentää
( ) yrittänyt lentää
( ) joutunut sairaalaan, koska yritit lentää
( ) ostanut yhtä aikaa kortsuja ja kurkkuja/banaaneja
( ) nähnyt PMMP:n
(x) valvonut koko yön
( ) hypännyt ikkunasta
( ) potenut vauvakuumetta  (en helvetissä!)
( ) työskennellyt sairaalassa
(/) nähnyt auto-onnettomuuden/ollut siinä
( ) laittanut hiustenkuivaajan päälle vain nauttiaksesi hurinasta
( ) muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle
( ) juontanut jonkin tilaisuuden
( ) tilannut Cosmopolitania
(x) ostanut yli 5 eurolla karkkia
( ) sytyttänyt tulipalon
(x) miettinyt miksi olet olemassa
(x) hukannut jotain rahallisesti arvokasta
(x) lyönyt jotakuta kunnolla
( ) heitellyt astioita tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen
( ) itkenyt yhdessä ystäväsi kanssa
( ) poistanut tikun jonkun sormesta
(x) syönyt mansikoita niin paljon, että mahasi tuli kipeäksi
(?) sylkenyt jonkun päälle yli 10-vuotiaana
( ) maalannut taloa
( ) syönyt käpyä
( ) sytyttänyt nuotion
( ) ollut poissa koulusta voidaksesi lukea seuraavan päivän kokeeseen paremmin
( ) ollut katsomassa koripallo-ottelua
(x) kävellyt päin puuta
( ) heittänyt moottoritiellä auton ikkunasta jotakin ulos
(x) matkustanut linja-autolla illalla
( ) viettänyt joulun erossa perheestäsi
(x) puhunut vieraan ulkomaalaisen kanssa suomea/englantia
( ) käynyt Pori Jazzeilla
( ) ollut katsomassa jääkiekko-ottelua
( ) esittänyt joulupukkia
(x) pettynyt, koska sait kokeesta alle 8
( ) syönyt kalastamasi kalan
(x) kiivennyt puuhun etkä uskaltanut enää tulla alas
(/) tuhonnut tietokoneen
(x) tunnistanut vieraan ihmisen hänen netissä olevien kuviensa perusteella
(x) todennut, että kaikki oli ennen paremmin
( ) juonut 1,5 litraa kokista putkeen
( ) maannut koko päivän sängyssä
( ) ollut viikon käymättä suihkussa
(x) vakoillut naapuriasi
( ) käyttänyt piilolinssejä
(x) maksanut kampaajalla käymisestä yli 100 euroa
( ) saanut kukkia ilman merkittävää syytä
( ) nähnyt mäyrän

MINULLA ON:
(x) oma tietokone
(x) alkoholia
( ) musiikkia soimassa
(x) pidän musiikin kuuntelusta
( ) suunnitelmia tulevalle viikonlopulle
( ) valokuvia seinällä
( ) astioita pöydällä
(x) enemmän kuin 10 cd:tä
(x) hiukset sekaisin
(x) väsynyt olo
(x) kivoja kavereita
(x) sänky pedattuna
(x) seurustelukumppani (kihlattu)
( ) makeannälkä
(x) muistoja, jotka haluaisin unohtaa
(x) muistoja, joita en halua koskaan unohtaa

Scream 5

Tehtiin koulussa verkkojulkaisun tunnilla "kauhuelokuva":


perjantai 11. marraskuuta 2011

Päivä 13: Kuva lempipaikastasi.

weheartit.com
Valitettavasti mulla ei ole mitään näin söpöä kuvaa, joten jouduin taas nappaamaan sen tuolta sivulta. D: Näen tässä kuvassa kaksi paikkaa, jossa viihdyn. 1. Oman kullan kainalo ja 2. lämmin, mukava sänky jossa voi nukkua pitkään viikonloppuisin. ♥

lauantai 5. marraskuuta 2011

Päivä 11: Kuva vaatteesta/asusteesta jota ET käyttäisi.

Varmasti on montakin vaatekappaletta, jota en laittaisi päälleni. Valkoisia buutsia en ostaisi ikinä, ne ovat rumia.

Mikä ihmeen vauvabuumi?

Tultiin laivalta kolme päivää sitten, ja mulla on edelleen kamalan väsynyt ja hutera olo. Laiva keinui kamalasti, ja musta tuntuu, että keinun itsekin vielä kun kävelen. Kuulostaa hassulta mutta sellanen olo mulla on. :P Olisi kiva jos se joskus menisi myös ohi.
Meinasin mallikkaasti myöhästyä taas bussista, kun olin menossa tapaamaan kaveria kaupungille. Olisin myöhästynyt myös hienosti sovitusta tapaamisesta. Se ei kyllä olisi ollut ensimmäinen kerta... Bussissa alkoi ärsyttämään, kun joku kakara alkoi rääkymään rattaissa eikä siitä meinannut tulla loppua. Hyvä ettei sen keuhkot pamahtaneet kun sitä ääntäkin lähti aivan liikaa. Eikä sen lapsen äiti tehnyt asialle mitään, antoi vaan rääkyä siinä. Joskus mietin etten ikinä haluaisi lapsia koska en voi sietää sitä kamalaa huutamista ja muutenkin lapsen kasvattaminen ei ole helppoa. Joskus mietin sitten ihan muuta... -.- En ehkä ole mikään äiti-ihminen. Ja mikä ihmeen trendi siitä on tullut, että nykyään monet 17-19 vuotiaat alkavat hankkimaan niitä vauvoja vaikka omassa elämässä on vielä mahdollisesti koulut kesken ja kunnon työpaikka saamatta? Jos joskus hankin lapsia, hankin ne vasta 5-6 vuoden päästä. Toki mieli voi muuttua, mutta en todellakaan lähiaikoina.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Päivä 09: Kuva asiasta mistä et pidä.

Vihaan ihmisiä, jotka valehtelevat (vakavista asioista). Jostakin asiasta kertomatta jättäminenkin, siis salailu, on myös inhottavaa. Varsinkin parisuhteissa pitäisi olla rehellinen. En haluaisi seurustella sellaisen kanssa, joka salailisi kaikkea ja valehtelisi päin naamaa. Se on todella loukkaavaa ja luottamusta rikkovaa. Olisi kamalaa jos hyvät ystävätkin valehtelisivat. :/ Ei kannata valehdella, siitä ei välttämättä seuraa hyvää. :D


perjantai 28. lokakuuta 2011

Päivä 08: Kuva kännykästäsi.

Mun kännykkä ei ole mikään tuliterä eikä kovin hieno, mutta ainakin se toimii ja on palvellut mua jo melkein kahden vuoden ajan. :'D Toi ruoska on yks halvimmista Nokian puhelimista. Anteeksi kuvan laatu ja nuo kamalat Hello Kitty-kännykkäkoristeet. Kawaii. -.-'' Huoh.

Ärrsytttää.

Ostin muutama viikko sitten apteekista Eucerin huulirasvaa, jonka pitäisi kosteuttaa ja hoitaa rohtuneita huulia.
Oon sitä mieltä, ettei tosta huulirasvata ole mihinkään. Ainakaan mulla se ei ole tehonnut. Tuntuu että se lähinnä kuivattaa niitä enemmän. Mulla on muutenkin kamalan kuivat huulet ja välillä vertakin sattuu vuotamaan. Luulisi että apteekin tuotteet ovat laadukkaita, mutta eipä näköjään. Tuo huulirasva maksaa melkein kolme euroa, en taida enää toista kertaa ostaa sellaista. Joskus ärsyttää kun mikään ei tunnu tehoavan. -.- Blistex Lip Relief Cream on kuitenkin aika tehokasta, onneks multa löytyy sitäkin. xD

Yhh, tuntuu että kaikki rahat hupenee ihan silmissä. En ole ostellut mitään, vaan maksanut äidille "velkoja" ja sitten sen yhden kahden euron laskun elokuvasta, jonka sain kun liityin Home Enter filmclubiin. Maksoin sen laskun myöhässä ja tänään sain jonkun helvetin 5 euron muistutuslaskun, jota en kuitenkaan aio maksaa sillä maksoin sen ennen tota kirjettä. -.-'' Alkaa vituttamaan laskut jne. Toisaalta toi ei ole vielä mitään verrattuna niihin laskuihin joita tulee kun muutan omaan kämppään. Aion erota koko filmiklubista, ei mulla ole varaa ostella kauheasti mitään elokuvia...... Se keikkalippu piti ostaa, mutta nyt se saa odottaa ens kuuhun, pakko säästää vähän. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan myydä loppuun.

torstai 27. lokakuuta 2011

Päivä 07: Kuva tämän hetkisestä mielentilastasi/olostasi.

Mulla on pyörinyt tänään ihan outoja asioita mielessä ja kuvittelen kaikkea typerää vaikka ei pitäisi. :S Kiitos erään ihmisen........

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Päivä 06: Kuva ihmisestä tai asiasta josta et halua luopua.

rakas
Maailman ihanin ihminen. ♥
 (miks musta tuntuu et oon joskus vastannu samanlaiseen kysymykseen ennenkin...)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Päivä 05: Kuva taiteen suuntauksesta josta pidät eniten.

Surrealismi
Surrealismi (ransk. surréal, suom. ylitodellinen), superrealismi on taidesuuntaus, jonka Max Ernst ja André Breton loivat tietoisesti vuonna 1919. Pyrkimyksenä ei ollut uudistaa taidetta tyylillisesti vaan olemukseltaan ja kuvata ihmisen "tajutonta" sielunelämää. Surrealistisen liikkeen perusteksteihin kuuluu Bretonin surrealismin manifesti vuodelta 1924. Manifestissa surrealismia kuvataan ilmauksella "puhdas automatismi." Lähimpinä lähtökohtina olivat dadaismi ja Sigmund Freudin psykoanalyyttiset tutkimukset.
Surrealistit hakevat innoituksensa usein alitajunnasta ja unista, mikä heijastuu teoksiin unenomaisuutena.
Maalaustaiteessa surrealismille tunnusomaisia piirteitä ovat irrationaaliset, unenomaiset, maagismystiset sommitelmat, joissa on todellisuuden ilmiöitä ja symboleita ja omalaatuisesti käytettyjä aika- ja tilasuhteita.
- Wikipedia


Harva mun kavereista tuskin tietää, että tykkään taiteesta. En ole kuitenkaan mikään "taidehömppä", joka tietää siitä kaiken ja käy näyttelyissä ihastelemassa tauluja ym. Taidettahan on monenlaista ja itse yritän luoda sitä valokuvaamalla. En ole mikään paras, mutta haluaisin olla parempi. Surrealismi on kuitenkin taidesuuntaus, joka miellyttää silmääni eniten.

Laiskottelupäivä, taas. :)

Tiistai menee taas kotona makoillessa kurkkukivun takia. Koulua olisikin ollut vaan neljä tuntia tänään, joten tuskin missaan mitään kamalan tärkeää ja jään muista jälkeen...
Äitikin oli niin ihana, kun se kävi apteekissa ostamassa mulle mansikan makuisia Strepsilsejä.
 En ole aikaisemmin syönyt noita kurkkukipuun, joten halusin nyt testata niitä. Harvoin mitkään lääkkeet maistuu hyviltä, mutta ainakin tuo oli hyvän makuista! Eikä noita kuitenkaan kuulu syödä niin kuin karkkeja...
Kaikkein inhottavinta kurkkukivussa on se, kun nieleminen on hankalaa ja se sattuu. Jos on angiina, se on vielä kamalampaa, voin sanoa kokemuksesta... Silloin ei edes viitsi syödä tai juoda mitään.

Nyt olisi aivan pakko saada ostettua lippu 3 Doors Downin keikalle mikä on ensi helmikuussa. :D Se ei ainakaan ole kallis niin kuin Linkin Parkin keikka kesällä. Ne veloitti yhdestä lipusta 68,75 euroa mikä on jo aika iso summa, varsinkin köyhän opiskelijan lompakolle. Tuo maksaa jotain 44 euroa, ja tällä kertaa olisin menossa sinne yksin. :( Kenestäkään kaverista ei saa ikinä seuraa minnekään, mut toisaalta ymmärrän kyllä miksi. Joko rahan puutteen takia tai sitten ei kiinnosta tai liika ihmismäärä ahdistaa.. Linkin Parkia menin katsomaan Laurin kanssa. Kullasta tulikin mieleen... sen äiti oli tehnyt mulle kännykkäkorun. xD
En oo laittanut sitä vielä roikkumaan mihinkään, mutta toi on aika hieno. :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Päivä 04: Kuva artistista jonka keikalle haluaisit.

Lady Gaga

Katy Perry
Oli pakko valita kaksi. :D Haluaisin nähdä molemmat livenä, mutta jos olisi pakko valita jompi kumpi niin se olisi Gaga, ofc.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Päivä 03: Kuva lempi ruuastasi.

Pasta
Italialainen ruoka on aina ollut suosikkiani, joten ei tarvinut kauaa miettiä tähänkään vastausta. :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Päivä 01: Kuva itsestäsi ja 15 faktaa

Jotta tää blogi ei kuivu ihan kokonaan kasaan, ajattelin aloittaa (taas) 30 päivän kestävän kuvahaasteen, lolz. Saas nähdä muistanko, ehdinkö vai jaksanko tehdä tätä joka päivä.

Moikkelis moi. Vissiin viimeisin kuva musta.
1. Nimi: Miia
2. Ikä: 19
3. Syntymäpäivä: 12.11.1991
4. Skorpioni
5. Opiskelija
6. Perheen toiseksi nuorin
7. Kihloissa
8. Musiikin suurkuluttaja
9. Hieman mustasukkainen
10. Kissaihminen
11. Tykkään valokuvaamisesta ja lukemisesta.
12. Tykkään myös muodista ja erilaisista katutyyleistä.
13. En ole matkustanut koskaan Ruotsia pidemmälle.
14. Haluaisin matkustaa Espanjaan.
15. En polta.

torstai 20. lokakuuta 2011

Blogi uudistuu.

Toinen postaus saman päivän aikana, skillz or what? Päätin että aion uudistaa tätä blogia ihan nimeä myöten. Oon aika surkea tekemään itse mitään ulkoasua, joten joudun varmaan turvautumaan taas noihin valmiisiin ulkoasupohjiin, yay... Nimi tulee taas eräästä biisistä, ylläripylläri. Saan kamalasti inspiraatioita biiseistä. Ensiksi ajattelin jotain Hummingbird Heartbeat -nimistä blogia, mut se nimi ei sittenkään taida olla ihan nappiin menevä. :D

Kankea olo.

H&M
Gonna buy these high heels. ♥__♥ omnom.

En oo ikinä kävelly noin korkeilla koroilla mut tykästyin noihin ja haluaisin ostaa ne heti ku saan rahaa. :o En tiedä ostanko nuo mustat vai roosan väriset. Mulla on kamalasti mustia kenkiä, ja värikkäät kengät voisi olla aika kivat. Tiedän, etten kuitenkaan uskalla ostaa niitä roosan värisiä. :D Ajattelin, että voisin ottaa ne laivalle mukaan, jos ollaan sinne kullan kanssa menossa. Ainakin oli suunnitelmissa.

Ughh, mulla on eilisestä lähtien ollut tosi outo olo. Illalla maha oli ihan sekaisin ja viime yönä en saanut kunnolla edes nukutuksi kun aloin voimaan pahoin. En viittinyt kouluunkaan lähteä. Mulla on joskus koulussa tullut muutaman kerran niin paha olo, että oon pelännyt että laatta lentää. Olisi se kyllä todella noloa alkaa koulussa oksentelemaan, eww. Äidilläkin on jo muutaman päivän ajan ollut jotain vatsavaivoja ja se on käyny lääkärissäkin. Mä en nyt minnekään lääkäriin ala tän takia menemään, koska se varmasti menee ohi jossain vaiheessa. Lääkäristä tulikin mieleen, että oon varmaan puolet elämästäni pelännyt verikokeiden ottoa. :---) En oo moneen vuoteen käynyt verikokeissa, ja mulle on jäänyt kamala trauma niistä neuloista. Muistan että ne neulat olisi olleet kamalan pitkiä ja paksuja ja se näytteen ottaminen sattuu ihan perkeleesti, suoraan sanottuna. Mut tiistaina kun jouduin menemään niihin kokeisiin, tajusin ettei se ollutkaan niin kamalaa ja pelottavaa. Olin hermoillut sitä ihan turhaan ja pelkäsin sitä vielä siinä vaiheessa kun istuin siinä tuolilla, ja se lääkäri valmisteli neuloja ja puhdisti ihoa siitä kohtaa, johon se oli pistämässä. Hui. Okei, ton jälkeen en enää pelkää verikokeen ottamista, totesin sen Laurillekin. xD


By the way, huomenna on perjantai. Woohoo! Ei juurikaan ole mitään suunnitelmia viikonlopuksi taaskaan, mutta taidan oikeasti olla levon tarpeessa. Oon nykyään niin kamalan väsynyt ettei mitään rajaa.


keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Seliseliseli.

Tänään oli kyllä niiiiiin pitkä päivä koulussa, että meinasin melkein pakahtua sinne. Siis sitä oli oikeesti vaan kaksi tuntia. Tein vanhoja tehtäviä mitkä oli jääny rästiin ja lähdin yhdentoista jälkeen, koska mun koulupäivä loppui oikeasti silloin. Muilla oli kuulemma vielä edessä kemiankoe, hähä! Onneks mulla on hyväksiluvut kemiasta niin ei tarvinut olla tekemässä mitään koetta. Jaksokin vaihtuu jo huomenna, ja se tarkoittaa että nyt lupaan panostaa kouluun vähän enemmän. En halua että tulevissa todistuksissa on jotain satamiljoonaatuhatta nollaa peräkkäin. :---)





















Sitten mua ärsyttää bussilla matkustaessa pari asiaa. Ensinnäkin se, kun nuo mummot kärryineen kuvittelevat olevansa etuoikeutettuja nousemaan pysäkiltä dösän kyytiin ensimmäisenä. Jos niitä ei päästä, ne murahtelevat ja katsovat varsinkin nuoria ihmisiä kamalan vihaisesti ja saattavat tokaista siihen tyyliin: "Vanhukset ensin!" (noin on kerran murahtanut yksi äkäinen mummeli, joka asuu samassa kaupunginosassa ku mä). Sitten kun ne kuitenkin päästää ensimmäisenä bussiin, kestää varmaan puol päivää kun ne on saanut ne ostoskärryt ekana siihen vanhusten paikalle ja vasta sitten ite päässeet istumaan. Muistan myös sellasen mummon, joka puuskahti mulle kerran että "no mene, mene!" kun kärsivällisesti odotin että rouva pääsee istumaan. -.-'' Huomaa etten pidä kaikista mummoista...
Toinen juttu on se, kun bussikuski unohtaa avata poisjääville matkustajille ovet tai ajavat pysäkin ohi ellei niille karjaise jotain. Tänään kävi just näin kun olin tulossa koulusta. En tykkää yhtään tällaisista tilanteista. Onneksi bussi ei ollut täynnä, koska oli päivä, mutta monet vanhukset heti käänsivät päitään mun suuntaan kun huusin sille kuskille. :----D Mitä ihmettelemistä siinä on, jos haluan vain jäädä kyydistä eikä kuski tajunnut bussiansa pysäyttää.

Meidän parvekkeella taitaa pesiä jotain puluja muuten. O.o Eilen illalla äiti huomas että siellä korkealla istui yksi, joka ei liikkunut siitä paikaltaan oikeastaan mihinkään. Me avattiin parvekkeen lasitkin jos se haluaisi päästä pois. Se pulu kökötti koko illan ja yön samassa kohdassa. Vielä aamulla se istui siellä.















Ennen kuin lähdin kouluun aamulla, vilkaisin parvekkeelle eikä sitä näkyny missään. Luulin että se oli lentänyt siitä ikkunasta ulos. :D Päivällä ku tulin takaisin, sitä ei näkyny, onneks. Vasta sitten kun istuin lukemaan lehteä keittiön pöydän ääreen, huomasin että siellä se taas kökötti. Samassa kohdassa kun se on tuossa kuvassa. Huomasin sit että siellä katonrajassa oli joku kolo, mihin se myöhemmin yritti mennä. Varmaan joku pesä niillä siellä, ei olis yhtään kiva asia. ;o

tiistai 4. lokakuuta 2011

Diipadaapa.

En oo taaskaan ollut kovin aktiivisesti kirjoittamassa tätä blogia, mutta ajattelin nyt tehdä siihen muutoksen. En tajua miks oon yhtäkkiä alkanut kattelemaan netistä hääpukuja. Siis en ole tilailemassa mitään kun ei oo rahaakaan, kunhan huvikseni katselen millaisia on olemassa. Mitään hääpäivää ei ole lyöty lukkoon Laurin kanssa eikä niitä häitä vielä ole tulossakaan muutamaan vuoteen. Vihaan liian tavanomaisia hääpukuja joissa ei ole mitään yksityiskohtia. En pidä myöskään mistään kamalan räväköistä ja "normaalista" poikkeavista vaan jotain siltä väliltä. :D Tää voi olla kamalaa skeidaa teidän mielestä, mut whatever.
tää on kyllä tosi nätti, mut jokin siinä vähän mättää. :')























































































näyttää lässähtäneeltä kermakakulta, mut se on ihan okei. x)



































Kamalasti kuvia ja vähän tekstiä.... Yhh, mikä ihmeen hääinto muhun on iskeny.

P.S. Ja Lauri varmaan järkyttyi näistä kuvista, anteeksi kulta! :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Vastaa kysymyksiin pelkillä kuvilla.

Keneltä haluaisit näyttää?

Lävistys, jonka voisit ottaa?
 Kuinka pitkä olet?
Entä kuinka painava?

Millaiset hiukset haluaisit?
Mitä teit tänään?
Mitä joit viimeksi?
Minkä väriset hiukset sinulla on?

Lempiartistisi?
Minkä väriset silmät sinulla on?

torstai 8. syyskuuta 2011

Flunssassa.......

Huomaa että on tullut taas syksy, kun olen flunssassa. Eilen se vaan paheni ja oon aivastellut tänään pitkin päivää. Eilen illalla oli kyllä suunnitelmissa mennä vielä tänään kouluun, mutta enpäs sitten mennytkään vaikka kerään poissaoloja yhä enemmän ja enemmän... Mieluummin makaan sitten kotona kuin syljeskelen muiden päälle koulussa ja tartutan samalla heidätkin.
Oltiin muuten toissapäivänä luokan kanssa kuvailemassa Helsingin keskustassa. Ja todella sopivaan aikaan vettäkin alkoi satamaan. Ensiks sitä tuli ripotellen ja vähitellen se muuttui kaatosateeksi. Meidän ope oli kyl reilu, kun se tarjos sit porukalle kahvit aseman Robert's Coffeessa! (: Sateen takia en saanut mitään kamalan hääppösiä kuvia... Myöhemmin kun mentiin kuvaamaan maisemia Hotelli Tornin ylimpään kerrokseen, kamerasta pimahti akku. Kyllähän se vähän ärsytti. Ennen kuin akku loppui, sain napattua jonkinlaisia kuvia:






















Tuossa kuvassa vasemmalla näkyy tuollainen tumma kohta. Otin näitä kuvia lasin läpi joten heijastuksiakin saattaa näkyä, sori.












































Kaunein maisema on kuitenkin Jenna. :D
























perjantai 26. elokuuta 2011

Ihq-galtzun ihmeellinen maailma

Muistan vieläkin sen lokakuisen päivän vuonna 2005, kun rekisteröidyin netissä sellaiseen yhteisöpalveluun nimeltä IRC-Galleria. Nykyään sitä ei käytä enää melkein kukaan, paitsi jotkut 12-vuotiaat aloittelevat pissikset, jotka omistelevat posetuskuviaan kavereilleen takapuoleen ja suupieliin ja kerjäävät sydämiä kuviin, joissa nenä on blurrattu, silmät meikattu suttuisesti ja naamassa paksu meikkivoidekerros. Koko paketin ehkä kruunaa duckface.
Harva kaverini käyttää IRC-Galleriaa. Kaikki ovat Facebookissa (minä myös, eh (: ), osa Kuvakkeessa. Galleriassa harvoin saa kommentteja, Kuvakkeessa sen sijaan monet limaiset pervot miehet lähettelevät epämiellyttäviä, vihjailevia kommentteja välittämättä siitä vaikka tiedoissa näkyy että on parisuhteessa. En ymmärrä sellaisia, jotka ensiksi kehuvat kauniiksi ja sitten ehdottelevat jotain tyhmää, ja kun tyypille sanoo ettei kiinnosta, niin heti leimataan huoraksi ja sanotaan että "oot muutenki ihan v*tun ruma". Itselleni ei onneksi ole näin käynyt. Kun olen sanonut ettei kiinnosta, niin yleensä he ovat jääneet nuolemaan näppejään ja jättäneet vastaamatta. Olen poistanut tunnukseni Kuvakkeesta muutaman kerran, ja kerran kun tulin kuukauden "tauon" jälkeen takaisin, niin heti tuli kirjautumisen jälkeen rivoa kommenttia. Kyllä ihmiset osaavat olla noloja.
Olen jo miettinyt IRC-Gallerian tunnukseni poistamista, lopullisesti, mutta ainakaan vielä en ole sitä tehnyt. Miksiköhän, en edes tiedä. Ainoa, mitä IRC-Galleriassa saa kuviin kommentoimisen sijaan on sydämet. Galleria alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan kopiota Facebookista ja we♥it -sivustosta.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

It's Sunday, Sunday...

Huomenna on maanantai, sitten tiistai ja - keskiviikko. Kouluun, dääm!
Tänään on ollut aika masentava päivä, mutta Laurin lähtiessä meiltä olin jo ihan piristynyt. Lieneekö kullassa kofeiinia vai mitä kun noin piristi. :DDD
Eilen kävin Sea Lifessa kaverin kanssa. Näin ensimmäistä kertaa elämäni aikana oikean hain, omg! Sain siellä myös joitakin kuvia. Haikaloista sain aika surkeita otoksia. Yhdestä sain kuitenkin jonkinlaisen kuvan, eikä se ole niin epätarkka.























Sea Lifen kaupasta ostin pari lahjaa rakkaalle. :) Sen jälkeen käytiin vielä Linnanmäellä kertalipuilla Linnunradassa. Ehkä tiistaina uudestaan Laurin kanssa!

Sitten mua taas ärsyttää se jätkä, joka kutsuu aina Otukseksi. Hän tuli taas Kuvakkeessa kyyläämään profiiliani, mutta ei kommentoinut mitään. (Yleensä hän kommentoi vasta sitten jos kyylään takaisin hänen profiiliaan -.- ) No, menin ihan tarkoituksella nopeasti käymään hänen profiilissaan huvin vuoksi, ja sitten sieltä tulikin kommenttia heti: "MOI OTUS! :D" ... -.-''
Vituttaa, kun tuo 26-vuotias ei vieläkään voi ymmärtää, vaikka olen satamiljoonaaziljoonaa kertaa asiasta hänelle sanonut että älä kutsu otukseksi, en tykkää siitä. Vieläkin se jaksaa, voi jumalauta oikeesti. Mun nimessä on vaan neljä kirjainta, onko se niin vaikea muistaa?


torstai 11. elokuuta 2011

Taas se alkaa.

Ensi viikolla alkaa jo koulu, enkä mä ole valmistautunut siihen vielä - en henkisesti enkä fyysisesti. Toivon, että sieltä on lähteny ne tietyt idiootit ammattistartti-opiskelijat (varsinkin muutamat nimeltä mainitsemattomat miespuoliset henkilöt) joista oli harmia todella paljon.
Sitten kun sinne tulee vielä ne uudet ysivitoset........ :'D Voin jo valmiiks kuvitella sen kun ne kalkattaa ja naureskelee käytävillä korvia särkevästi.
Ei yhtään tunnu siltä että loma on jo lopussa, kuten ei myöskään loman alussa tuntunut siltä että lukuvuosi oli takana. Harmi kun kesä menee aina niin nopeasti, eihän tässä ehdi tehdä mitään kivaa. Ainakaan minä.

lauantai 6. elokuuta 2011

Kuvapostaus.

 Innostuin muokkaamaan kuvia.
Oon syöny tällä viikolla jo KAKSI purkillista Ben & Jerry's -jäätelöä. Se oli hyvää, mutta en aio ostaa uutta purkkia nyt vähään aikaan.....ugh.
Kulta. ♥ Anteeksi Lauri, tiedän että luet tätä blogia ja näet naamasi täällä nyt kun pistin tän tänne, mut en voinut vastustaa kiusausta... tää on vaan niin ihana kuva!

Synkkää.