Minä

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Mökkeilyä taas

Tultiin eilen kotiin mökkireissulta yhdessä Laurin kanssa. Matkaan lähdettiin viime keskiviikkona kullan, hänen veljensä ja äitinsä kanssa. Matka Helsingistä Varkauteen kestää aika kauan, vielä kauemmin kun laskee mukaan kaikki pysähdykset ja vessatauot. Löysin menomatkalla yhdestä ABC-huoltoasemalta Lady Gagan The Remix -levyn, jota en ole nähnyt juurikaan missään. Sain sen alle kympillä, joten oli pakko ostaa. :D Gagan konserttiin ei ole edes enää kuukauttakaan, en kyl malttais millään odottaa!
Yritin ottaa menomatkalla jotain hienoja maisemakuvia auton takapenkiltä.





















Innostuin yhtenä päivänä taas kokeilla kalastusta, jota olin jo aikaisemmin harjoitellut kun oli juhannus. Lauri sitten tuli räpsimään muutamia kuvia kamerallani kun olin siinä mökin laiturilla.
Ei sitten tullut kalaa. :(
Monesti pikkukalat kävivät pyörimässä uistimen ympärillä ja muutaman kerran taisivat napata siihen kiinni, mutta jäin silti ilman saalista. Höh. Ehkä sitten seuraavalla kerralla...
Välillä teki mieli vaan istuskella tossa laiturilla ja kuunnella veden liplatusta.


















Tuossa kuvassa mun jalat näyttää vielä suht. normaaleilta, mutta jossain vaiheessa ne turposivat kamalan näköisiksi ja sain outoja mustelmia kun joku ötökkä oli ilmeisesti puraissut. Oikea jalka oli monta päivää kipeänä, mutta onneksi se ei oo enää. Kaupunkilaistyttönä en oo tottunut saamaan mökillä mitään tollasia mustelmia ötökän puremista mitä nyt sain. Säikähdin yhtenä päivänä kun jalkaan oli tullut paljon isompi mustelma ja mieli teki vaan raapia koko ajan, vaikka se pahensi totta kai tilannetta.
Kulta sarjakuvien parissa. :) ♥





















Varmaan ainoa tähän mennessä onnistunut kuva minkä oon saanut ötökästä. ;o




















Perjantaina tuli käytyä Varkauden keskustassa. Laurin äiti tarjosi ruuat Rossossa, käytiin myös katselemassa maisemia jonkun "vesitornin" kattokerroksessa. Oikeastaan se oli ihan normaali asuinrakennus. Kammoan korkeita paikkoja mutta maisemat todella olivat upeita.































Oli mukava nähdä hieman erilaisia maisemia välillä, kun on koko ikänsä asunut Helsingissä ja kaikki paikat on jo tulleet tutuiksi. Varkaus on ihan kaunis kaupunki vaikka onkin pieni paikka.


 Lähdettiin kullan kanssa jo lauantai-iltana mökiltä kohti Ristiinaa, Laurin kummitädin ja -sedän mökille. Laurin oli tarkoituksena katsella jotain maanmittaus-juttuja joista mä en tajua yhtikäs mitään. :D Saunottiin aika myöhään ja pitkään illalla. Käytiin vielä siinä järvessä uimassa. Vähän oli vesi viileää mutta nopeastihan siihen tottuu. Mökillä oli myös mukana vanha rouva Bella, siis villakoira. Huvitti kuunnella sen kuorsausta kun istuskeltiin saunan ulkopuolella ja koira makasi siinä jaloissa. x)
Matkalla Varkaudesta Ristiinaan.
Tämän näköistä oli lauantai-iltana. Auringonlasku oli todella kaunis ja vedenpinta tyyni.
Sunnuntaina lähdettiin sitten taas kohti kotia takaisin Helsinkiin. Matka kesti parisen tuntia ja kerran käytiin hakemassa evästä ja ostin itelleni matkaluettavaa. Mökillä oleminen kullan kanssa oli mukavaa. Tuntui kuitenkin ihanalta päästä takaisin kotiin, pakoon hyttysiltä ja ötököiltä. :D

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Sugar Hiccup

Tänään siis alkoi virallisesti kesäloma. Ulkona ei ole kovin hieno sää mut se tuskin on esteenä kenenkään juhlimiselle. :D Velikin valmistui tänään maalariksi. Ehkä pääsen itsekkin juhlimaan ensi vuonna jos ja kun valmistun ulkoasuntoteuttajaksi... :o Sit olis jo kaksi tutkintoa takana.

Tänään värjäilin taas hiuksia kun en voinu sietää enää sitä kulahtaneen oranssia. Kokeilin ensimmäistä kertaa tällaista:
suklaapirtelöä, eiku...?
Olin nähnyt televisiossa monesti mainostettavan tuollaista vaahtomaista kestöväriä. Se oli ihan helppo ja kätevä tapa värjätä hiukset. Pakkaus muistuttaa niin paljon jotain pirtelömukia ja ohjeisiinkin oli vielä kirjoitettu että ei saa syödä..... :D

Sain tuossa torstaina myös kauan odotetut Iron Fist-korkokengät, joissa olen n. 178 senttiä pitkä. O.o Niin ja oikeasti olen ihan tällainen tappi, 164 senttinen...
Tilasin kengät Brandokselta ja noiden hinta oli alennuksessa about 71 euroa. Onneks ehdin tilata ne koska nyt ne on taas normaalihintaiset 89 euroa. :'D Kamalan kallista.
En raaski heittää tota laatikkoa roskiin, se on niin siisti.

tiistai 29. toukokuuta 2012

I'm on the edge with you.

Näyttää aika lailla siltä että tää blogi on jo kuivumassa ihan kasaan. En oo jaksanu päivitellä ja on ollu ongelmia mitkä on vieny hieman voimia ettei mikään ole kiinnostanu. Edellinen blogikirjoitus oli huhtikuun puolesta välistä ja nyt ollaan toukokuun lopulla. :o Mulla on koulu jo loppunu - vähän etuajassa kun sinne tulee remontti ja kaikki koneet ja muut jutut on viety pois. Ens lukukautena koulu alotetaan Myllypurossa...

Tälläki hetkellä oon ihan liian tylsistyny. Jäin tuijottelemaan ikkunasta ulos kun joku puu heiluu tossa tuulessa. :'D Kamalan apaattinen olo. Joudun odottelemaan tässä nyt muutaman viikon että työ alkaa. Pitäis keksiä jotain kivaa tekemistä ennen kun se alkaa mut oon niin huono ideoimaan mitään. En oo aikoihinkaan käyny ulkona kuvailemassa. Ärsyttävää ku ei ole intoa mihkään... Viime viikon maanantaina käytiin kyl luokan kanssa keskustassa jollain "typografisella kävelyllä" ja kuvattiin kaikennäköisiä juttuja.























Seychelles? En oo koskaan kuullutkaan.




























Käytiin joskus tuolla Tornin kattoterassillakin kuvailemassa.























Dude.















































Kuvia on rutkasti enemmänkin mutta menis ikuisuus jos laittaisin ne kaikki tänne. :)

Yks biisi vielä loppuun jota kuuntelen nyt x)

Lady Gaga - The Edge Of Glory

maanantai 16. huhtikuuta 2012

The Born This Way Ball + tattoo fever

Yritin jo viime viikolla kirjautua sisään Bloggeriin mutta eipä onnistunut kun sähköpostin käyttö oli jotenkin "estetty". No se on onneksi saatu korjattua. :)

Viime viikolla tuli selvyys siihenkin että Lady Gaga saapuu Suomeen konsertoimaan elokuussa ja lippujen kerrottiin tulevan myyntiin seuraavan viikon maanantaina, eli tänään. Oon ollu Gagan fani melkeinpä aikojen alusta asti, joten tietty haluan nähdä tuon keikan kun aikaisemmin ei ole ollut siihen mahdollisuutta. Ja sitähän mä tässä olen odottanut että milloin Euroopan kiertueaikataulu julkaistaan. Onneksi Helsinki oli siinä listassa mukana. :D
Pelkäsin etten ehtisi saada tänään ajoissa lippua, kun kuulin että jossain Belgiassa ne oli menny alle minuutissa. Sitä paitsi en oo ikinä ostanut Lippupisteestä lippuja, joten arvelin sählääväni ton sivun kanssa. Olin oikeasti hieman paniikissa ja kädet täristen sain kun sainkin ostettua itselleni permannolle lipun! :) Aika nopeasti ja vaivattomasti se kävi, vaikka vähän sähläsin sen maksutavan kanssa. Nyt vaan odotan että saan sen lipun postissa.
Toinen asia mistä oon innoissani, on mun tuleva eka tatuointi. Oon miettinyt sen ottamista jo muutaman kuukauden ajan ja päätin nyt että aion ottaa sen tänä vuonna, mahdollisesti jo kesällä. Joillekkin oon paljastanut millaisen haluan, ja ainakin yksi kaveri tykkäsi siitä ja halusi tulla mukaan kun menen ottamaan sen. Kerroin tosta myös mun isoveljelle, joka antoi vähän neuvoja sen ottamisessa. Sillä itelläänkin kun niitä löytyy jonkin verran. Ensiksi ajattelin ottaa sen niskaan, sitten halusinkin sen selkään tohon lapaluiden väliin ja nyt oon taas vaihtanut paikkaa sellaiseen kohtaan minkä ei pitäisi olla niin herkkä. Veli sanoi että selkä on todella herkkä paikka ja ajattelin siks vaihtaa sitä. En tiedä kestäisinkö sitä hakkaamista luun kohdalla. Kerroin tosta myös äidille ja tuntui et se tuli sille jotenkin järkytyksenä kun se ei sanonut siihen oikein mitään. :'D Ilme oli vaan sellanen todella kummallinen. Mut mitäpä se sille enää kuuluisikaan kun oon täysi-ikäinen. Saas nyt sit nähdä mitä tästäkin tulee, eka pitää kierrellä eri liikkeitä ja kysellä hintoja jne. jne. jne.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

en keksinyt otsikkoa -postaus

Haha, katselin tässä ikivanhoja kuvia koneella ja löysin sieltä joitakin kivikautisia otoksia itsestäni. :D
Mut kauan tunteneet ihmiset tietävät miltä olen joskus näyttänyt (kun pukeutumisesta on kyse) ja miten oon muuttunut vuosien kuluessa. Oon varmaan joskus aikaisemminkin tehnyt tän tyylisen postauksen, mut whatever. Vuonna 2009 tutustuin Lauriin ja kyseisenä vuonna saatoin vielä näyttää tältä:

Hmm, todellakin on kivikautinen kuva. :'D Tohon aikaan kuuntelin kamalasti japsimusiikkia ja olin kiinnostunut japanilaisista katutyyleistä ja hain sieltä vaikutteita pukeutumiseen. Vaatteita hankin tietty jostain Cyberistä ja Backstreetiltä mut niiden ketjujen rytkyt oli aina niin kalliita. Ainii, toi kuva voi vähän hämätä kun näyttää siltä etten käyttäis hameen alla mitään. :D Oikeesti mulla on sukkikset. Joo.
Tää kuva ei oo vielä niin kauhean vanha. Oltiin rakkaan kanssa viime keväänä Suomenlinnassa ja oli kamalan kuuma. Sit mä pukeuduin vielä kokonaan mustiin. Järkeväähän tuo oli juu... Oon kuitenkin ollut aina mustan ystävä vaikka tykkään myös värikkäistä vaatteista.
Tykkään myös punaisista hiuksista, hehheh. Kuvassa ne näyttää pinkeiltä mutta ihan punaiset ne on. Joku Laurin randomikuva tämä taas. :D

Oltiin kaverin kanssa Espan puistossa ja pullo vähän "riistäytyi" käsistä. No, vettä siinä vaan on. Aina kun olen Marin seurassa, meidän jutut menee aika överiksi ja ohikulkijat saattavat siinä miettiä onko noilla kaikki kotona. :D Aina ei pidä olla tosikko vaan hauskaa saa olla, heh.
Muse jee.
whii, pääkallo. :o Ostin tälläsen pitkähihaisen paidan Gina Tricotista. Ihan mun tyyliäni. 8) Löysin myös sellaisen kivan Lady Gaga -hihattoman topin mut en ottanut siitä kuvaa.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Time of my life.

Toissapäivänä olin ekaa kertaa kattelemassa 3 Doors Downia Jäähallilla. Oli ihan kiva kokemus, vaikka sen jälkeen oon ollu aika väsyny, mikä on vähän outoa. Keikan jälkeen oli tarkoituksena tietysti päästä kotiin nukkumaan, mutta se loppui niin myöhään ja vika bussivuoro kotia päin oli jo mennyt Rautatientorilta, enkä viittinyt turvautua yöbussiin joten menin Laurin luo yöksi. Pääsin siitä hallin edestä nopeasti dösällä, ehkä liiankin nopeasti, koska se kuski ajoi ihan hulluna ja pelkäsin että kohta se ajaa jonkun kolarin. Meinasi vielä ajaa yhdessä vaiheessa väärään suuntaan...

Ennen kun menin sinne Jäähallille, kävin ostamassa kaupasta mukaan vesipullon ja karkkia mut en tiennyt ettei sinne saa viedä omia vesipulloja, joten jouduin jättämään sen täysin avaamattomana koriin siinä ovilla. -.- Yks pieni limukin maksoi siellä kolme euroa, ihan älytön hinta - oli kuitenkin pakko saada jotain juotavaa.
Pääsin onneksi siihen lavan eteen, eikä kukaan ihme kyllä töninyt siinä. Seether lämmitteli 3 Doors Downia. En kamalasti tunne niiden kappaleita, oli ne kuitenkin kuunneltavia. 3 Doors Downin piti aloittaa ysin aikoihin, mut ainahan kaikki tulee myöhässä ja sitä sai odottaa about puoli tuntia. Otin joitakin videopätkiä, ne kyllä on aika surkeita koska siitä kuulee musiikin sijasta pelkkää rätinää. Muutama kuva onnistui ihan hyvin, loput on heilahtaneita.























Kaikkein inhottavinta ton keikan aikana oli se kun jalkapohjasta alkoi suonta vetämään ja tasapaino horjui. Onneks kuitenkin pysyin pystyssä. x)
Brad, siis tuo laulaja sanoi että lupaavat tulla Suomeen vielä - sitten kun on lämpimämpää. Haha. Toivottavasti tulevat pian, tää täytyy nähdä uudestaan. ♥
Keikan jälkeinen päivä menikin torkkuessa Laurin luona. Katsoin myös pitkästä aikaa Titanicin. (:

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sunny sunday.

Viime kerrasta on taas vähän aikaa. Nyt eletään jo helmikuun 5. päivää ja huomenna menen heti kahdeksalta tuohon meidän terveysaseman hammaslääkärille piinapenkkiin poistattamaan viisauden hampaita. Vielä ei jännitä, mutta kohta alkaa varmaan tuntumaan mahassa mitä lähemmäs se vaan tulee. Jotkut sanoo ettei se satu yhtään ja toiset sanoo että se sattuu ihan helvetisti...
Heti hammaslääkärin jälkeen täytyy pyörähtää koululla. Keskiviikkona alkaa työssäoppiminen eikä mulla ole vielä varmasti paikkaa, vaikka käynkin huomenna siellä työpaikalla katselemassa. Toisaalta uskon että saan sen paikan, onhan se ihminen jota käyn tapaamassa myös Laurille tuttu. :) Ja vaikkei siellä ole hirveästi mun alan töitä (jotain nettisivuista oli kuitenkin puhetta) niin oon iloinen että edes sain jonkun paikan. En kovasti tykkäis jäädä koululle yksin tekemään mitään rästejä, vaikka niitäkin kyllä on aika paljon.

Eilen käytiin Laurin ja sen faijan kanssa katselemassa jotain huonekaluja jotka me saatiin ilmaiseksi kun muutetaan mahdollisesti jo tänä vuonna omaan kämppään. Saatiin ihan hyvässä kunnossa oleva sohva ja nojatuoli, sekä (todella hieno) keittiön pöytä ja neljä tuolia. Pitäisi kuulemma pesukonekin (?) saada, mutta siitä en tiedä mitään. En kyllä jaksaisi odottaa sitä muuttoa kauhean pitkään. :----)